lauantai 28. syyskuuta 2013

Tapiokahelmi-kookoskiisseli

Kun herkut on rajalliset, hakeutuu katse kaupoissa ihan eri tuotteisiin kuin normaalisti. Karkki- ja keksihyllyt voi sivuuttaan täysin, ja parempi vain jos osaa tehdä sen edes luomatta haikeaa katsetta sinne päin. Piipahdus aasialaisen pikkukauppaan toi kotiin pussillisen tapiokahelmiä, ja näistä saakin pahimman pikkunälän selättäjän helposti ja nopeasti.

Tapiokahelmi-kookoskiisseli

1 dl pieniä tapiokahelmiä
4 dl vettä
0,5 dl sokeria
2 dl kookosmaitoa
2 tl vaniljasokeria

Laita kattilaan vesi, sokeri ja tapiokahelmet. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen n. 10 minuutin ajan. Lisää kookosmaito ja vaniljasokeri. Tarjoile jonkun marjojen kera. Itse tykkään kerroskiisseleistä, joten tämä kiisseli sai kaverikseen kuningatarkiisselin, niin ikään tapiokalla suurustettuna.


tiistai 10. syyskuuta 2013

Quinoarieskat

Quinoa on meidän perheessä hyvin käytetty aine. Paketillinen menee parissa päivässä erilaisiin leipomuksiin ja suoraan keitettynäkin lihan ja/tai kasvisten lisäkkeenä syötynä. Wikipedia tietää quinoasta:

"Kvinoa sisältää kaikkia ihmisen tarvitsemia välttämättömiä aminohappoja oikeassa suhteessa, mikä on harvinaista kasvikunnan tuotteissa. Kvinoassa on enemmän proteiinia kuin riisissä tai muissa viljoissa ja se sisältää paljon ravintokuitua, fosforia, rautaa ja magnesiumia".

Gluteenittomien leipien tekeminen on välillä melkoista rakettitiedettä, varsinkin jos voi käyttää vain luontaisesti gluteenittomia aineksia. Varsinkin pelkästä hirssijauhosta onnistuneen leivän tekeminen tuntuu ylivoimaiselle saavutukselle. Rieskat taas onnistuu varmasti kaikilta, ja nämä quinoarieskat ovat vielä bonuksena erityisen hyviä ja terveellisiä!

Quinoarieskat
(n. 12 kpl)

2 dl karkeaa kesäkurpitsaraastetta 
2 dl keitettyä quinoaa
2,5 dl jauhoja (käytin hirssijauhoja)
1/2 tl suolaa 
1-2 rkl siirappia 
2,5 dl vettä 
2 rkl öljyä

Keitä quinoa (n. 1,25 dl raakaa quinoaa) kypsäksi n. 15 min. Sekoita muut aineet keskenään, ja lisää kypsä quinoa hyvin sekoittaen. Taputtele lusikalla öljytyn uunipellon päälle pieniä kasoja, halkaisija n. 7 cm. Paista 225 °C n. 20 min.


maanantai 2. syyskuuta 2013

Gluteenittomat omena-hirssimuffinit

Eihän nämä ihan sieltä pulleimmasta päästä ole. Hirssiin ei tahdo saada millään semmoista nostetta kuin vastaaviin vehnäisiin, eikä varsinkaan ilman munaa. Mutta hyviä nämä ovat, siitä ei pääse mihinkään! Söin kerta istumalta peräti kolme kappaletta, kun kerrankin oli jotain pehmeää ja hyvää näistä rajallisista aineista!

Ohje on luontaisesti gluteeniton, maidoton, soijaton ja munaton.

Gluteenittomat omena-hirssimuffinit 
(9 kpl amerikan muffinivuokiin)

1,8 dl hirssijauhoja (tai hienoa riisijauhoa)
6 tl tapiokatärkkelystä
1/2 dl kookoshiutaleita
1/2 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
1/2 tl ksantaania
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1/2 dl tapiokakiisseliä (tai 2 munaa)
1,5 dl sokeria
0,75 dl juoksevaa kasvirasvaa
1 dl mantelimaitoa
1 omena raastettuna

Tee tapiokakiisseli ja anna jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään yhdessä kulhossa. Sekoita rasva, sokeria ja mantelimaito keskenään toisessa kulhossa. Yhdistä kulhot ja lisää omenaraaste sekä tapiokakiisseli hyvin sekoittaen. Paista 200 °C n. 20 min.



Tapiokakiisseli munan korvikkeena

Jos munaa ei voi käyttää, voi sen monessa ohjeessa yksinkertaisesti jättää pois. Menetetyn nestemäärän voi korvata millä tahansa nesteellä, esim. lasten hedelmäsoseella. Samaa kuohkeutta ei tietenkään millään saa, mutta tapiokakiisselillä saa taikinaan hieman jämäkkyyttä. Se myös sitoo taikinaa tuoden "vanukasmaista" koostumusta. 

On myös olemassa kaupallisia (kalliiita) munankorvikkeita, joissa muistaakseni on riisijauhoja. Riisi ei meille sovi, joten käytän tapiokaa kaikessa leivonnassa munan korvikkeena.


Tapiokakiisseli

1 dl tapiokatärkkelystä
5 dl vettä

Liuota tapiokatärkkelys kylmään veteen. Kuumenna hellalla koko ajan sekoittaen kunnes sakenee. Keittele hiljalleen n. 10 min. Jäähdytä. Säilytä ylijäänyt kiisseli jääkaapissa seuraavaa kertaa varten.